Akonkoski

Perhokalastusryhmien rauhallinen ekokalastuskohde

Kesä

Joki

Perho

Harjus

Taimen

Pajakkajoessa yhtyvät Kuhmon laajat järvi- ja jokivesistöt. Vesimäärältään Pajakka on Kainuun suurin vapaana kuohuva joki. Pajakka on tärkeä vaelluskalajoki ja mielenkiintoinen kalapaikka. Arvokkaan luonnonkalaston vahvistamiseksi joen kalastusta kehitetään kestävän kalastuksen lähtökohdista. Pyytikokoisten taimenten istutukset tehdään Kuhmon keskustan tuntumassa olevalle Pajakkakoskelle ja muu joki on luonnonkalaston varassa. Joen alajuoksun kalapaikat löytyvät Saarikoskelle vievän tien varrelta. 

Pajakkajoki on jaettu kahteen kalastusalueeseen. Pajakkakoski ja Saarikoski ovat viehekalastusaluetta. Joen puolivälissä oleva Akonkoski muodostaa erillisen ekokalastusalueen, jonne tarvitaan oma kalastuslupansa ja jossa on voimassa ekokalastussäännöt.

 

AKONKOSKI

EKOKALASTUSALUE
Akonkoski sijaitsee Pajakkajoen puolivälissä. Asumattomalle etelärannalle kuljetaan Saarikosken tien kautta. Rantaan on pari sataa metriä patikointia. Etelärannalla on kosken varaajien käyttöön soutuvene. Kosken pohjoisrannalle pääsee jättämällä auton Saksilan tien pysäköintipaikalle ja kävelemällä loppumatkan talojen ohi.
Koski on lyhyt, mutta yli 80 metriä leveä ja rauhallinen. Akonkoskella päävirta kulkee pohjoisrannalla puretun kivisuisteen viertä. Eteläranta on matalaa karikkoa ja se sopii kahlaavalle perhokalastajalle. Mukavia pintaperho peilejä ja ottipaikkoja löytyy päävirran kupeesta.

KALASTO JA HOITO
Akonkosken kalastoa hoidetaan säätelemällä kalastusta. Ekokalastusalueella vapautetaan lähes kaikki saaliskalat. Ekokalastussäännöt mahdollistavat mielenkiintoisen perhokalastuskohteen, jossa on aina kookkaitakin, mutta pyydettäväksi haasteellisia koskikaloja. Ekokalastussääntöjen myötä emokalojen määrä lisääntyy ja luonnonlisääntyminen vahvistuu. Akonkosken leveässä uomassa taimenilla ja harjuksilla on mainiot edellytykset kasvaa kehukalojen mittaan. Keskeisellä vaelluskala-alueella oleva koski on jo ennestään kuhmolaisten perhoharrastajien ”hys hys paikka”.

 

Luvat

PYYNTIVÄLINEET:
Akonkoskella on sallittu kaksi yksihaaraista perhoa, joissa on yksihaarainen väkäsetön koukku (tai väkänen painettu umpeen) Perukkeen paksuus min. 0,20 mm. Ekokalastuslupa: ekokalastuksen vuorokausilupa seurueelle = 160 € (seurueen vapojen määrä max. 4 kpl) Akonkosken seuruelupia myydään vain 1 kpl /vrk. Lupavuorokausi alkaa ja päättyy klo 12:00. Ekokalastuslupa oikeuttaa kalastamaan Akonkoskella ja lisäksi lupa oikeuttaa kalastamaan ekokalastussääntöjä noudattaen myös muilla Pajakkajoen koskilla.

LUPIEN MYYNTI:
www.kalakortti.com (Catch&Release -luvat)

Säännöt

Taimenen alamitta 60 cm ja harjuksen alamitta 45 cm.

Kiintiö: 1 kala / kalastaja / vrk  (suositellaan kaikkien kalojen vapauttamista!)

Kausi

01.04. – 10.09. Lisätietoja: Antti Vanninen, puh: 044-0412373,  www.kuhmonkosket.net

 

Päivitetty 2024

Koekalastusraportti Akonkosken ekokalastusalueelta

Akonkoski

Lue tarina!
Kalalla Kainuussa

Terveisiä ongelta. M T:n kanssa viskeltiin perhoja Akonkoskeen äskön. Vesi 16,5 C. Lainattiin vene Merkusta, että päästiin käymään möljällä. Ei juotu olutta. Menestys oli huikea, vaikkei parhaita monttuja päästy tulvan…

Akonkoskella

Akonkoski

Lue tarina!

”Sinä kainuulaisessa joessa elävä taimen tai harjus. Oletko valmis? Ekokalastaja tulee ja vapauttaa sinut” Mitä! Onko siitä jo kymmenen vuotta? Kesästä jolloin taimenprofeetta Simo Yli-Lonttinen avasi Hyrynsalmen Kynäkoskille ekokalastuskohteen. Toimittaja…

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni