Herman August Renfors
Herman August Renfors (1849 -1928) oli Kajaanissa vaikuttanut monitoimimies, tehdasyrittäjä ja kaupunginvaltuutettu.
Renfors saapui Kajaaniin viisivuotiaana leskeksi jääneen äitinsä Anna Gustafva Wahlgrenin ja kolmen sisaruksensa kanssa. Renfors toimi ensin mm. kellosepän oppilaana ja konepajassa Porissa ja Pietarissa. Palattuaan Kajaaniin hän alkoi valmistaa uistimia ja muita kalastustarvikkeita vuonna 1870. Vuonna 1876 Renfors perusti kivihiomon, jossa valmistettiin muun muassa koruja sekä nappeja. Hän laajensi liiketoimintaansa vuonna 1880 turkistuotteisiin ja vuonna 1891 hän perusti Helsingin keskustaan sivuliikkeen kalastustuotteidensa myyntiä varten. Yritystoiminnan taustavoimana hänellä oli sisko Maria Renfors, joka kouluttautui Englannissa asti perhonsidonnan ammattilaiseksi.Eeva-Kaarina Aronen julkaisi Maria Renforsista faktaa ja fiktiota yhdistävän kirjan Maria Renforsin totuus vuonna 2005. Teos käännettiin saksaksi vuonna 2007.
Renforsien kalastusvälineistä on tullut nykyään keräilijöiden aarteita, aikanaan niille myönnettiin 50 patenttia ja ne olivat tunnettuja Amerikkaa ja Japania myöten. Tehtailija Renfors oli aktiivinen vaikuttaja ja kaupunginvaltuuston jäsen, osallistuen mm. ammattikoulujen perustamiseen ja toimien rautatien saaamiseksi kaupunkiin. Vuodesta 1892 vuoteen 1893 hän oli hätäapukomitean puheenjohtaja. Hän myös valokuvasi paljon vanhaa Kajaania sekä toimi hiihtourheilun ja matkailun edistämiseksi.
Hänen muistomerkkinsä paljastettiin Kajaanissa paikallisten yrittäjien ja paikallisen taiteilijan voimin 12. toukokuuta 2007. Muistomerkki on tarkka kopio Renforsin valmistamasta Devoni -uistimesta. Kajaaninjoen rantoja seurailee Renforsin lenkiksi nimetty ulkoilureitti.