Mainuanjärvestä alkava joki virtaa paljolti verkkaisina suvantoina, mutta aina muutaman kilometrin välein on rauhallisesti kuohuvia koskia. Mielenkiintoisin koskikalastusalue perinteisesti löytynyt joen alajuoksulta, ennen kuin joki laskee Oulujärveen.
Em. kohteeseen löytää kääntymällä Kajaani-Kokkola tieltä (valtatie-28) noin 25 km Kajaanista Vuoreslahdentielle. Joki kuohuaa tien ali Kosken kylällä (Vuoreslahdentie 3312). Sillan korvassa on Kosken entinen koulu, joka toimii Koskikartano nimellä kylätalona. Suosituin koskialue on ollut noin puoli kilometriä pitkä alue missä joki virtaa noin 5 – 10 metriä leveä. Koski ei ole kovin vuolas vaan virtaa sopivan vaihtelevana rauhallisena aina Oulujärveen asti. Talojen tuntumassa kuohuvan kosken rannat ovat pääosin vapaasti liikuttavissa. Kosken kylällä, samoin kuin koko Mainuanjoella tulee huomioida ranta-asutus. Lähes kymmenen kilometrin pituinen alue alkaa Mainuanjärven alapuolelta 5-tien sillasta alavirtaan. Yläjuoksulla joki virtaa pääosin peltomaiseman keskellä Kajaani-Kokkola tien suuntaisesti. Yläjuoksun koskille ei ole opastettuja reittejä ja pääosin joelle vievät tiet ovat yksityisiä pihateitä, joita ei saa käyttää autolla ajoon. Kävellen liikkuminen on kuitenkin sallittua, kunhan ei aiheuta häiriötä ja kiertää asutut piha-alueet riittävän kaukaa.
Kalasto ja hoito
Osakaskunta on lopettanut kirjolohien istutukset ja lupien myynnin vuodesta 2022 alkaen. Kirjolohia saatiin saaliiksi varsinkin Kosken kylän alueelta. Tumma vetisen joen suvannoissa asuu haukia mutta myös taimenia. Taimenilla on mahdollisuus nousta jokeen Oulujärvestä ja poikasistutuksilla tuetaan vesistön vaelluskalakantaa. Myös harjuksen poikasia on jokeen istutettu.