Luvat

Kun luvat on kunnossa, kalasto kiittää.

Mitä lupia tarvitsen?

Kalastonhoitomaksu

Kalastonhoitomaksun maksavat kaikki 18‒64-vuotiaat kalastajat. Maksua ei tarvitse suorittaa, jos kalastaa pelkästään pilkillä tai mato-ongella. Kalastonhoitomaksun voi hankkia joko koko vuodeksi 45 eurolla, seitsemäksi vuorokaudeksi 15 eurolla tai vuorokaudeksi 6 eurolla. Lisätietoja kalastonhoitomaksusta täällä.

Koski- ja virkistyskalastuskohteet

Kalastonhoitomaksu ei oikeuta vapakalastukseen kaikilla vesillä. Näitä ovat kohdekohtaisen luvan vaativat erityiskohteet, jotka ovat pääasiassa lohikalaa sisältäviä yksityisiä koskikohteita sekä virkistyskalastuskohteita. Kalastuksen aloittamisen helpottamiseksi olemme keränneet kohdekohtaiset lupatiedot kunkin kohteen sivulle.

Lisäksi viehekalastus on kielletty vaelluskalavesistön koski- ja virta-alueella ilman vedenomistajan tai kalastusoikeuden haltijan lupaa. Kalastusrajoitusalueet löydät täältä.

Pyydyskalastus ja kalastus useammalla kuin yhdellä vavalla

Kaikki pyydyskalastajat ja ravustajat tarvitsevat aina kalastusoikeuden haltijan myöntämän luvan. Samoin tarvitset kalastusoikeuden haltijan myöntämän luvan, mikäli aiot uistella useammalla kuin yhdellä vavalla. Yleensä pyydys- ja uistelulupia myyvät osakaskunnat tai niiden edustajat. LINKKI OSAKASKUNTIEN YHTEYSTEITOIHIN

KAINUUN KOSKIEN YHTEISLUVAT 2018

YHTEISLUPA Kuhmon koskille  2018.  Kalastusmatkailijalle räätälöity yhteislupa Kuhmon keskeisille koskille oli saatavana 30.3. – 30.8.2018. Yhdellä kalastusluvalla pääsee vapaasti ja kätevästi kiertämään usealla Kuhmon koskikalastuskohteilla. Kalastusmatkailijan yhteislupaa on saatavilla vain kolmen vuorokauden mittaisena ja sen hinta on 40 € / 3 vrk. Kalastusmatkailijan yhteislupa Kuhmon koskille vuonna 2018 kattaa seuraavat kalastuskohteet: Pajakkakoski, Saarikoski, Iso-Lentuankoski, Pieni-Lentuankoski sekä Änättikoski. (*kartta 2018)  Jokaisessa kalastuskohteessa ovat voimassa kohdekohtaiset ohjeet, säännöt ja yhteystiedot, jotka löytyvät osoitteesta : www.kuhmonkosket.fi   tai  www.kalallakainuussa.fi   YHTEISLUPA ON OSTETTAVISSA HOTELLI KAINUUN NEUVONNASTA (08-655 7111), PÄÄKKÖNE&PIIRAINEN LIIKKEESTÄ TAI NETISTÄ (em. Kuhmon koskille linkki)

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni