Änättikoski

Tunnustettu koskikalastuskohde rajan pinnassa

Kesä

Joki

Perho

Viehe

Harjus

Taimen

Änättijärvi on itärajan syrjäinen ja karun kaunis erämaajärvi. Kymmenen kilometriä pitkä Lentiiran vesistön latva-allas on vanhaltaan tiedetty hyväksi taimenvedeksi ja sen lasku-uomassa kuohuva Änättikoski on tunnettu koskikalastuskohde. Änättijokea pitkin laskevat vedet toiseen samantyyliseen kalaveteen, Lentiiraan ja siitä edelleen kohti Lentuaa. Änättijoki löytyy Kuhmo-Suomussalmi tien (tie-912) varrelta, heti Lentiiran kylän pohjoispuolelta. Valtatien ali kuohuva koski on Aittokoski ja varsinaiselle Änättikoskelle löytää sillan pohjoispuolelta itään vievän metsäautotien opasteiden ohjaamana.

 

ÄNÄTTIKOSKI

Änättikoski on jyrkkä ja voimakasvirtainen metsän keskellä kuohuva koski. Änättikosken niska on joen suosituin kalapaikka. Niskalla koski on alajuoksua leveämpi ja virtaus muuta koskea maltillisempi. Tähän helposti kalastettavaan paikkaan on rakennettu laaja heittolaituri. Heittolaituri ja vieressä oleva käytännöllinen keittokatos, liiteri ja wc sekä leveät polkuväylät auttavat huonojalkaistakin koskikalastuksen makuun. Siintävä Änätin selkä ja kuusikon keskellä kuohuvan kosken niska muodostavat erikoiskohteelle viihtyisät kulissit. Änättikoski sopii hyvin perheen tai seurueen koskikalastuksen ja erämaapiknikin kohteeksi. Keittokatoksen lähialueella on mahdollisuus telttailla. Myös innokkaalle koskikalastuksen harrastajalle Änätti on mukava kohde, jossa riittää kokeiltavaa useakin päivän kalastussessioon. Koski on hyvin kivinen ja kivien huopeisiin muodostuu paljon koskikaloille mieleisiä piilopaikkoja. Kalastusvälineiksi sopivat kevyt virveli tai perho-onki. Reilun 10 metriä leveän kosken yltää kalastaman kodan puoleiselta rannalta, joka on metsää koko matkaltaan.

Änättikosken alla joki levenee pyöreäksi Suvannoksi, jonka jälkeen se kapenee ja kääntyy kohti länttä. Virtaus kiihtyy vielä Aittokoskessa, ennen kuin joki laskee sillan luona Lentiirajärveen. Aittokoski on kokonaan rauhoitettu kalastukselta. Samoin Suvanto ja kosken alla oleva kutualue on rauhoitettu pilkkimiseltä luonnonkalaston elvyttämiseksi.

 

KALASTO JA HOITO

Änättikosken tavoitelluimpia saaliita ovat aidot Änätin tai Lentiiran järvitaimenet. Kookkaatkin vaelluskalat tulevat mielellään ruokailemaan kovavirtaiseen koskeen. Taimenia Änättikoskesta saadaankin säännöllisesti, mutta kaikki eivät ole järvellä vaeltaneita yksilöitä, vaan osa on joki-istukkaita. Suositun kohteen saalisvarmuutta parantamaan istutetaan koskeen pyyntikokoisia taimenia useita kertoja kesässä. Myös harjukset ovat kosken vakiosaalista. Harjukset viihtyvät kosken montuissa ja komeitakin yksilöitä tavoittaa vaikkapa vesiperhosen toukkaa jäljittelevillä perhoilla. Aiemmin joessa ruokaili myös isoja siikaparvia, mutta nykyisin siika on lähes harvinainen perhosaalis. Änättikoskella ei kunnostettu ainoastaan heittolaitureita ym. kalastaja palvelevia rakenteita. Vuonna 2011 koski käytiin läpi kunnostaen käsityönä poikasalueita ja kutusora-alueita. Kalastajien vastuulla on koskessa lisääntyvien villien taimenten ja harjusten poikasten menestyminen. Turhaan ei kannata koukuttaa poikasia ja kaikki alamittaiset tulee laskea kasvamaan. Parasta on vapauttaa kala vedestä nostamatta tai tarvittaessa koskea siihen ainoastaan märillä käsillä. Aittokosken rauhoitusalue sekä yhden saalistaimenen kiintiö ovat hyviä esimerkkejä osakaskunnan oikeasta toiminnasta luonnonkalaston elvyttämiseksi.

 

Kosket lueteltuina ylhäältä alavirtaan:

 

Änättikoski

  • Pituus: 500 m
  • Putous: 7,3 m
  • Keskivirtaama: 4,9 m³/s
  • Palvelut: Kota, tulipaikka ja kalastuslaituri

Aittokoski

  • Pituus: 150 m
  • Putous: 1,6 m
  • Keskivirtaama: 4,9 m³/s

Luvat

VIERASLUVAT:
15 €/vrk, 40 €/vko, 80 €/kausi. Kylässä asuvat: 10 €/vrk, 20 €/vko, 50 €/kausi.

LUPIEN MYYNTI:
Lentiiran lomakylä (Lentiirassa) ja Pääkkönen&Piirainen (Kuhmo) sekä www.kalakortti.com

KÄNNYKKÄKALASTUSLUVAT OHJE
1 vrk – 18,28 € tai viikko – 48,15 € koskiluvat matkapuhelimella!


KUHMON KOSKIEN YHTEISLUPA (2019)

YHTEISLUVAN KOHTEET: Pajakkakoski, Saarikoski, Iso-Lentuankoski, Pieni-Lentuankoski sekä Änättikoski

Kalastusmatkailijalle sopiva kolmen vuorokauden mittainen yhteislupa on saatavilla 1.4. – 31.8.2019.  Yhteisluvan hinta on 50 € / 3 vrk.   Jokaisessa kalastuskohteessa ovat voimassa kohdekohtaiset ohjeet ja säännöt.  YHTEISLUVAN MYYJÄT: HOTELLI KAINUUN NEUVONTA (08-655 1711), PÄÄKKÖNE&PIIRAINEN URHEILULIIKKEESTÄ TAI NETISTÄ. 

———————————————————————————————————————————————

Säännöt

ALAMITAT:
Taimenen alamitta 60 cm.
Rasvaevättömän taimenen alamitta 50 cm.
Harjuksen alamitta 35 cm.
Luvalla saa ottaa 1 kpl taimen/vrk.
Aittokoski on rauhoitettu kaikelta kalastukselta!

Kausi

Koko vuosi, 1.9.-30.11. välisenä aikana kalastus kielletty.

Änättikosken tipsit

Änättikoski

Lue tarina!

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka kun Kainuussa päin seikkailee. Edullinen vaihtoehto ja koski melko pitkä eli kalastettavaa kyllä riittää. Yläosa ja laavun alue on pintaperhokalastukseen soveltuvaa aluetta. Harria tuntuu olevan todella…

Änättikoski 3,5 kg

Änättikoski

Lue tarina!

Tämän taimenen saantipaikka oli Änättikoski Kuhmon Lentiirassa. Saantiajankohta oli kesäkuun 27. päivä, iltapäivä n. klo 16.00. Painoa kalalla oli 3468g. Sää oli ottihetkellä sateinen ja sumuinen. ”Taimen oli kosken vanha…

Änättikoskelle taimenjahtiin

Änättikoski

Lue tarina!

Änättikoski on pitkä ja monimuotoinen koski. Pääkalana on taimen, mutta harjusta on myös ihan mukavasti. Nykyään koskella saa kalastaa vain länsirannalla, joten jos paikalla on useita kalastajia, voi olla jopa…

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni