Linnanvirta on myös urheilukalastuksen perinteitä henkivä kalapaikka. Joen historialliseen ympäristöön kuuluvat muun muassa linnanrauniot, tervekanava, monet muistomerkit sekä voimalaitokset.
Aivan kaupungin sydämessä, linnanraunioiden kahta puolta virtaavalla Linnanvirralla on kalastajia ympäri vuoden. Linnasaaressa, rantapuistoissa ja tervalaiturilla on helppo liikkua ja kalastaessaan voi olla varma, että heitto etäisyydellä on aina komeita taimenia, harjuksia ja siikoja. Rantapuistoon, parhaalle kalastusalueelle on valmistunut kalastuslaituri, jonne on esteetön kulku myös rullatuolilla ja jossa voi kalastaa turvallisesti vaikkapa lasten kanssa. Patojen välinen Linnanvirta on noin puoli kilometriä pitkä ja 40-100 metriä leveä. Virran keskellä sijaitsee Linnasaari ja linnanrauniot. Alue on molemmin puolin, sekä ympäri saarta kalastettavissa.
Kahlaamaan Linnanvirrassa ei juurikaan pysty, mutta perhokalastajaa helpottaa monin paikoin avoimet rannat. Uistinkalastajalle on Kajaaninjoella hyötyä pitkäheittoisesta virvelistä. Kesä- ja heinäkuussa tervakanavan vieressä olevassa Lussituvassa on Kajaanin Perhokerhon kesäkahvila.
KALASTO JA HOITO
Kajaaninjoella on urheilukalastuksen perinteitä, mutta toisaalta Linnanvirran nykyiset kalastusjärjestelyt ovat myös ennakkoluulottoman uudenaikaiset. Linnanvirrasta saadaan kookkaita taimenia ja komeita harjuksia, koska joen kalastoa hoidetaan runsailla lohikala istutuksilla. Kalastusluvasta ei kuitenkaan peritä maksua vaan kalastonhoidon kustannukset katetaan kajaanilaisten yritysten lahjoituksilla. Näin tarjotaan kajaanilaisille ja matkailijoille luonnonläheistä ajanvietettä kaupungissa. Kalastonhoitoon liittyy myös se, että kalastajat velvoitetaan hankkimaan lupa ja tutustumaan kalastussääntöihin. Korkeat alamitat, saaliskiintiö ym. edesauttavat kalaston luonnonmukaista lisääntymistä ja saalis jakaantuu tasapuolisesti kalastajien kesken.