Manamansalo

Kesä

Talvi

Järvi

Onki

Perho

Pilkki

Viehe

Ahven

Kirjolohi

Taimen

Manamansalo on tieyhteyksin saavutettava saari keskellä Kainuun mereksi kutsuttua Oulujärveä. Sen reunustamilta hiekkarannoilta avautuu hienot näkymät Oulujärven suurille, merellisen aavoille selkävesille.

Manamansalo kuuluu osittain Oulujärven retkeilyalueeseen ja Unescon suojeluksessa olevaan Geopark-verkostoon. Karujen hiekkarantojen reunustamasta saaresta löytyy hienoja, jäkälän peittämiä, avaria mäntykankaita joiden lomassa pilkahtelee kristallinkirkkaita lampia. Retkeilijöitä palvelevat merkityt polkuverkostot, laavut ja nuotiopaikat. Alueella viihtymistä lisää kesäisin avoinna oleva viiden tähden leirintäalue monipuolisine harrastusmahdollisuuksineen. Leirintäalue toimii myös retkeilyalueen opastuskeskuksena. Manamansalon virkistyskalastusalue koostuu jääkauden muodostamista suppalammista, joiden kirkkaan vesipatsaan huomassa piilottelee luontaisina lajeina ahvenia, haukia ja särkikaloja. Lampien viehätystä kalastajien keskuudessa lisäävät istutettavat siiat, harjukset ja taimenet. Kirjolohen kalastamisesta innostuneille oikea paikka on Särkinen, jonka sateenkaarikylkien parvea täydennetään säännöllisin istutuksin koko avovesikauden ajan. Kalastuskohteet ovat helposti saavutettavissa ja lähimmille lammille on vain muutaman minuutin kävelymatka leirintäalueelta. Manamansalo ei suotta ole vuodesta toiseen kalastajien, karavaanarien ja perheiden suosikkikohde!

 

Manamansalon lammet

Valkeislampi, Kokkojärvi, Kota- ja Soikko-Peura ovat vajaan kahden hehtaarin kokoisia lampia. Näissä on luontaisesti ahventa, minkä lisäksi niihin on istutettu siian pienpoikasia. Valkeislammessa ja Kokkojärvessä on lisäksi myös harjusta.

Syväjärven helppokulkuiset rannat sopivat hyvin rannalta kalastukseen. Lammen ympäri kiertää polku, jonka varrelta löytyy laavu. Järven syvyyksistä voi koukkuun tarttua pienpoikasena istutettu kirjolohi.

Iso-Peuralla on kokoa 10 ha ja se soveltuu hienosti kelluntarenkaalla tapahtuvaan perhokalastukseen. Rannalta kalastaville Iso-Peuran itäpuoli voi tuottaa parhaiten tapahtumia. Iso-Peuran kalastoa tuetaan harjuksen ja siian poikasistutuksilla, joiden lisäksi sinne istutetaan myös pyyntikokoista taimenta. Tyynen pinnan rikkova kalan tuikki voi olla joku näistä jalokaloista.

Särkinen sijaitsee leirintäalueen lähituntumassa ja on kooltaan Manamansalon suurin lampi. Se on muodoltaan hyvin rikkonainen, joten sen ympäri kävelemiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Särkinen on suosittu lampi erityisesti kirjolohen kalastajien keskuudessa, mutta lammessa on lisäksi ahventa sekä siikaa ja harjusta, joita on istutettu pienpoikasena lampeen. Kokeilemisen arvoisia kalastuspaikkoja Särkisessä ovat laavun edusta sekä Kotaniemi. Särkisellä on vuokraveneitä, joilla voi kokeilla soutu-uistelua. Veneitä voi tiedustella opastuskeskuksesta.

 

Ahvenen kalastus

Manamansalon lammissa on erinomaiset mahdollisuudet ahvenen kalastukseen. Kirkkaiden lampivesien antina kalastusreissulta voi tulla hienoja piikkieviä. Hyviä kohteita ahvenenkalastukseen ovat esimerkiksi Särkinen, Teerinen sekä Soikko- ja Kotapeura. Kesäaikana ahventa kannattaa yrittää pohjaongella tai jigaamalla. Talvella tasapainot ja pienet syötein varustetut mormyskat voivat tuottaa jännittäviä elämyksiä. Mikäli epäusko alueen suurahvenista valtaa mielen, niin kannattaa käydä ihailemassa leirintäalueen kahvilan seinän täytettyä suurahventa, joka on noussut Särkisestä.

 

Oulujärvi

Oulujärven kalaisat vedet sijaitsevat vain kivenheiton päässä Manamansalon leirintäalueesta, joten kiinnostuneiden kannattaa käydä tutustumassa myös tämän suurjärven kalastusmahdollisuuksiin. Pääasialliset saaliskohteet Oulujärvellä ovat kuha, ahven, taimen ja hauki, jonka uistelemisen EM- tittelistä kilpaillaan Oulujärvellä vuosittain.
Manamansalon leirintäalueen rannassa on venesatama ja veneenlaskuluiska, joiden ansiosta oman veneen käyttö sujuu kätevästi.

Oulujärven kalastusluvaksi käy joku seuraavista:

  • Kalastonhoitomaksun viehekalastusoikeus (yhdellä vavalla)
  • Oulujärven viehelupa
  • Metsähallituksen Pohjanmaa-Kainuu vapalupa 5411 Metsähallituksen vesialueille (ei yleisvesialue)

Luvat

Metsähallituksen kalastuskohteen luvat ja tiedot löytyvät linkistä:

eräluvat.fi / Manamansalo 5571

Manamansalon kirjolohi

Manamansalo

Lue tarina!

Perheen perinteiseen syysloma viikkoon Kainuussa kului vierailu mökiltä Manamansalon kirjolohi lammille. Lasten kanssa lammeksi oli valikoitunut Peuralampi, joka on helposti saavutettavissa ja perheen pienimmätkin jaksavat sen kiertää. Lisäksi rannan lähettyvillä…

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni