Kaarneenkoskelta voi saada hienoja taimenia

Kaarneenkoskelta voi saada hienoja taimenia

Kaarneenkoski on ollut minulle saalisvarma paikka. Koskaan en ole jäänyt ilman taimenta. Toki joskus kalat ovat olleet todella tiukassa, mutta sinnikkäällä yrittämisellä olen silloinkin onnistunut. Joskus vapa on notkahtanut jo ensi heitolla. Kaarneenkoski piilottelee kuohuissaan myös todella suuria kaloja. Pari kesää sitten kuulin sieltä saadun vaapulla todella komean usean kilon kalan. Itse olen saanut useampia yli 50cm taimenia ja pari kertaa siiman päässä on tuntunut varsin raskaitakin potkuja. Suhteellisen kova kalastuspaine vaikeuttaa joskus kalojen saantia. Aamuyöllä tai pimeällä kalastus ovatkin joskus pelastaneet reissun saaliin. Kaarneella taitaa kuitenkin hienointa olla aina illan kalastelun päätteeksi pakolliset tervastulet. Toivottavasti tervaspuut eivät ole loppumassa laavulta vuosiin. Kaarneella kannattaa kokeilla rohkeasti erilaisia kalastusmuotoja. Olen onnistunut pintaperhoilla, pupilla, nymfeillä, surffilaudalla ja streamereillä. Erityisesti pupakalastus ja surffilaudalla kalastus on hienoa hommaa. Suosittelen! Uistinkalastajat varaavat matkaan ainakin hyväuintisia vaappuja, jotka eivät kovaakaan koskea kavahda. Taimenet voivat retkahtaa myös suurehkoihin lippoihin ja liitseihin. Aivan kovimmat kuohut on perhovälinein vaikeita kalastettavia. Niillä kohdin taitaakin useammin virvelimiestä onnistaa, mutta kyllä joskus perhovapakin notkahtaa.

Samuli Kirkkomäki, Tyrnävä

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni