Kolme koskea kerralla

Kolme koskea kerralla

Jo muutamana vuonna olemme kalaporukalla korkanneet kesäkalastuskauden Hyrynsalmella. Toukokuun lopuilla kolme omanlaistaan koskikohdetta aloittaa kalastuskauden vuoronperään. Yhden viikonlopun aikana huuhtelemme talvenpölyt siimoista Luvankoskella, Lietejoella ja Nuottikoskella.

Nuottikoski – kuohuva kirjolohikohde

Viimeisimpänä suuntaamme kalastuskauden avajaisiin Nuottikoskelle. Onko kirjolohi helpompi nakki kuin taimen? Nuottikoski on leveä ja kuohuva koski. Alajuoksulla, ennen siltaa, monta käsiparia viskoo uistinta. Vispaan veteen lottolippaa, pientä lipukkauistinta, isoa rautalusikkaa ja ties mitä. Lopulta löytyy kaloille mieluisa eväs. Pieni kelluva vaaleanpunainen vaappu tekee tehtävänsä. Kotiin viemisiksi on mukavan kokoinen kirjolohi.

Anni Yli-Lonttinen, Kajaani

 

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni