Olen kalastellut Puutiokoskella
Olen kalastellut Puutiokoskella 90-luvun puolesta välistä ja viimeiset 5 vuotta varsin säännöllisesti.
Parasta Puutiolla on luonnonrauha, vaikka Puolangan kylälle ei ole matkaa kuin 4 km. Vesi on suhteellisen kirkasta – vain hiukan humuksen värjäämää. Parhaat kalapaikat löytyy maatiesillalta ylöspäin päävirran sivustoista aina niskalle asti. Monesti kesässä ei törmää muihin kalamiehiin kosken rannoilla. Aikoinaan porukkaa oli ollut ihan liian kanssa istareita kalastamassa. Nyt ovat kalat harvemmassa ja ehkä vähän vaikeammin löydettävissä ja narrattavissa. Perus kala on sellainen 30 senttinen harjus ja silloin tällöin joku isompikin erehtyy perhoon. 35 senttimetrin alamitan ylittäviäkin tulee, mutta nekin olen päästellyt viimevuosina kasvamaan. Toiveissa olisi saada 50 senttiä rikki. Se on mahdollista, jos vain kaikki ainakin alamittaiset päästettäisiin takaisin jokeen.
Pyyntikokoista taimenta ei ole istutettu vuosiin ja eniten koskessa asustaa alamittaisia taimenia. Silloin tällöin lähijärvistä tulee parempi taimen syönnökselle koskeen vaivihkaa. Muutaman kerran on pitänyt saatella ärräpäillä vapauteen siiman katkonut isomus ja on tainnut joku hyvä kala muutenkin irrota perhosta. Alkoi jo tuntumaan, että joku kirous on langetettu päälle kun en kotikoskesta saa kunnon taimenta. “Kirous”tuli ilmeisesti kärsittyä loppuun, kun 27.6. klo 01:30 yöllä iski iso taimen kuohusta tummaan streameriin. Arviolta 20 minuutin monivaiheisen väsytyksen jälkeen sain lopulta ujutettua haaviin komean taimenen sata metriä alavirtaan tartuttamiskohdasta. Monta kertaa väsytyksen aikana tuli pelko kalan irtoamisesta, kun välillä taimen juroi pajupuskan alla, välillä kävi kolistelemassa haavin kehää ja sitten taas teki pitkän syöksyn alavirtaan. Kerran tuli pyllähdettyä koskeen niin että vesi tulvi sisään kahluuhousuihin kenkien luiskahdettua liukkailla kivillä. Kala oli 65 senttinen urostaimen ja painoi mukavat 3,5 kiloa.
Pahin kalastuksen tuska varisi tuon kalan saannin myötä, mutta parin päivän päästä olin taas Puutiolla kalassa, nyt tosin keskellä päivää. Harjus oli syönnillään kosken yläosan ottipaikoissaan. Useimmin käyttämääni harjusperhon – vihreään vesiperhosen pupaan sain tarttumaan pari nättiä harjusta. Harvoin tulee päivällä laitettua streameria siiman päähän Puutiolla, mutta nyt oli parin päivän takaiseen ottiperhoon kova usko ja sidoin sen sen siiman päähän ja heittelin sitä poikkivirtaan samaan kohtaan, josta uros taimen iski. Ei kuulunut siitä kohtaa nyt mitään, mutta samoilta jalansijoilta heitto pari metriä alemmas ja taas oli iso taimen kiinni. Komea hyppy ilmaan ja rauhallisia syöksyjä alas ja välillä ylös virtaa. Sellaisen 10 vähemmän dramaattisen minuutin jälkeen oli taimen haavissa. Kalan rauhallinen käytös johtui varmaan syvälle nieluun tarttuneesta perhosta. Olisin päästänyt tämän kauniin tasan 3 kiloisen ja 58 senttisen naaraskalan jatkamaan eloa ja lisääntymään, elleivät kidukset olisi vahingoittuneet. Nyt se päätyi juhlaruuaksi perheelleni.
Kari Hartikainen, Puolanka
