Taimenen taikaa Miesjoella
Kesäkuun puoliväli oli jo ohitettu, kun minä, isoveljeni Joonas ja vanha tuttu kalakaveri Mika Haataja lähdimme kalastamaan Puikkokoskelle. Puikkokoski sijaitsee n. 25km Kajaanista Ristijärven suuntaan. Vaikka joki onkin hyvin pieni ja matala, siellä majailee isojakin taimenia ja harjuksia, valitettavasti vain ne suurimmat ovat suvannoissa. Silti odotukset olivat korkealla, kun saimme kuulla kalaa tulleen sinä päivänä mainiosti, isoja taimenia!
”jokainen tietää että tällainen huuto saa aina liikettä kalastajissa…”
Lähdimme illalla ajamaan kohti Puikkokoskea, jonne saavuttuamme laitoimme vavat valmiiksi, kahluusaappaat jalkaan ja runsaasti ”ohvia”. Kajaanissa oli satanut sinä iltana melko rankasti, mutta onneksi sateet olivat jo menneet Puikkokoskenkin ylitse, tosin sen seurauksena itikoita oli enemmän kuin tarpeeksi. Kävimme keskustelua mahdollisista ottipaikoista ennen kalastamista ja sovittiin, että Joonas jää virveleineen heti ensimmäiseen suvannon mutkaan, minä hiukan alemmaksi ja Mika seuraavaan mutkaan. Kalastaminen saattoi alkaa!
Mutta minun osaltani kalastaminen jäi vähäiseksi, muutaman heiton kerkesin heittää, kun takaa kuului isoveljen huuto: ”Nyt on kala!” Kuten jokainen tietää että tällainen huuto saa aina liikettä kalastajissa, joten ei ollut varmasti ihme, että juoksin rantapolkua pitkin ylös haavitsemaan kalaa. Siinä juostessa kerkesinkin jo huudella, että onko mitallinen, tarvitaanko haavia ja mistä se otti jne…
Kivan kokoinen kalahan se olikin ja haavia tarvittiin. Joonaksen ul-haspeli taipui aika lailla ja kala syöksyi vedessä olevaa oksakasaa kohti. Se varmaan pelästyi minua, kun kiirehdin veteen haavin kanssa, kala kuitenkin alkoi jo väsyä ja Joona uitti sitä kohti haavia ja minähän annoin rankaisevan haavikäteni heilahtaa komeasti! Ja näin reissu sai kunnon taimenen heti aloitukseksi! Onnittelut olivat siinä paikallaan! Ottivieheenä oli jo ennenkin mainioksi osoittautunut pieni valkoinen toukkajigi.
Taimen sai kalikasta päähän, jonka jälkeen laskin veret ja perkasin kalan. Sitten otettiinkin kuvia komeasta kalasta!
”Kuten kuka tahansa tuollaisessa saatoin vain vähäpätöisenä ajatella sen olleen vain pienen pieni taimen…”
Kun kala oli kuvattu menin jokea alemmaksi ja kahlasin toiselle puolelle ja nousin jokea samaan kohtaan mistä Joonas oli saanut kalansa. Harjus kävi kokeilemassa miltä salakka-jäljitelmäni maistuu. Perhoni oli viisisenttinen streameri, joten iso se harjus varmasti oli pyörähtäessään perhoni luona. Jatkoin matkaa alemmaksi suvantoa, jonne myös Joonas oli mennyt, tosin hän oli jo mennyt mutkan taakse. Kalastin kaikessa rauhassa järjestelmällisesti suvantoa alaspäin. Heitto toisensa jälkeen suvannolla, ilman virtausta alkoi jo tympäisemään, kun oli vielä itikoita kiusana, mutta silloinhan se kala tietenkin ottaa kun vähiten odottaisi. Harmi vain, että en ollut juuri ollenkaan keskittynyt kalastukseen ja sain katsella kuinka taimen pyörähti takaisin syvyyksiin. Kuten kuka tahansa tuollaisessa saatoin vain vähäpätöisenä ajatella sen olleen vain pienen pieni taimen. En kuitenkaan voinut olla heittämättä uudelleen samaan paikkaan, rullaus, nopeaa nykivää uittoa, mulahdus ja oikein ajoitettu vastaisku! Taistelu saattoi alkaa! Eikä kalan liikkeistä päätellen se ollutkaan mikään pieni taimen! Tyypillisesti taimen teki muutaman syöksyn ja sitten jäi jurottamaan pohjan tuntumaan. Tuollaisessa suvannossa kuitenkin kalaa on helppo ohjailla ja mitään sen selvempiä suojapaikkoja ei ole, joten kalan kohtalo oli sinetöity. Haavi vain käteen ja hiukan matalampaan osaan suvannossa, jossa haavikäsi heilahti jälleen! Jotenkin haavissa kala alkoi näyttää pienemmältä kuin olisin osannut odottaa. Olipahan kuitenkin kamera mukana, joten pystyin tallentamaan muiston konkreettisesti. Jotenkin oli kuitenkin pettynyt olo, kun päästin kalan hellästi takaisin veteen.
Pian tämän jälkeen jatkaessani kalastusta omissa ajatuksissani heti perhon osuttua veteen kala kävi maistelemassa sitä, mutta enhän minä tietenkään ollut tähän ollenkaan valmistautunut! Henkinen tuskani vain lisääntyi!
”Ei siinä näköjään kunnon kalamies tarvitse haaviakaan!”
Mutkaan saapuessani Mika oli kalastamassa hiukan alempana, eikä kaloja ollut kuulema näkynyt hänellä, mutta Joonas oli kuulema vapauttanut hiukan alamittaisen taimenen – aivan kuten minäkin ja se ajatus helpotti. Sade alkoi ripsiä hiljalleen. Kohta Mika sanoi, että Joonaksella on taas kala kiinni, minä en nähnyt tapahtumaa, sillä joki tekee tuossakin kohtaa u-mutkan, joten kiirehdin taas katsomaan. Sieltä Joonas tosin jo tulikin huomattavan kookas taimen kädessään! Ei siinä näköjään kunnon kalamies tarvitse haaviakaan!
Kuvassa poseeraa isoveljeni Joonas Määttä komean taimenen kanssa,
taustalla kalastaa Mika Haataja.
Saalis oli tähän mennessä jo todella mahtava, mutta tietenkin jatkoimme vielä kalastusta. Jatkoimme alemmaksi jokea, aina alajuoksun hiekkatörmälle, josta oli edellisenä päivänä tullut pienempiä taimenia ja muutama harjus, mutta tällä kertaa ei kaloja näkynyt, syynä varmaan kookkaat streamerit. Isoja kaloja ei varmaan montaa olisi alajuoksulla edes ollut, koska vesi oli niin matalalla, vaikka olikin satanut.
Tuntui loppujen lopuksi turhauttavalta kalastaa joessa, jossa vesi oli niin matalalla, että kumisaappailla pääsee yli mistä vain. Samaa valittelivat alajuoksulla kalastavat miehetkin. Toisaalta ei niin hirveästi olisi kiinnostanut kalastaa yläjuoksun suvannollakaan, mutta siellä missä kalat, siellä myös kalastajat. Kävelimme koko suvannon ohi seuraavalle koskelle, mistä aloitimme kalastuksen. Kosken loppuliu´usta Mika sai parikin tärppiä, mutta tärpeiksi ne sitten jäivätkin. Ilta alkoi muuttua jo hyvää vauhtia yöksi ja sen myötä myös kaislakorentoja alkoi olla jonkin verran ilmassa. Kyseiset korennot olivat huomattavan isoja ja vankkarakenteisia, mutta turhaan toivoimme, että taimenet olisivat alkaneet herkuttelemaan niillä.
”…laskeuduin suvannon töyräältä veteen ja hapuilin haavia…”
Joonas kävi kosken yläpuolella, mutta siellä ei ollut mitään tapahtumia, joten jatkoimme suvantoa kalastaen alaspäin. Ennen ensimmäistä u-mutkaa Mika päätti oikaista suoraan kosken luokse ja minä ja Joonas jatkoimme kalastusta suvannolla. Minä menin edellä u-mutkaan, josta Joonas oli kalansa saanut. Varovainen tuikki näkyi samassa kohtaa. Heitin ja uitin perhoa terävästi nykien – kiinni! Vapa pystyyn ja sitten väsyttämään! Kelasin löysät pois ja annoin kelan tehdä työtä vavan kanssa. Joonas tuli ylempää katsomaan ja ottamaan kuvia. Minä nautin väsyttämisestä täysin! Kala potki ja veti, veti ja potki! laskeuduin suvannon töyräältä veteen ja hapuilin haavia, samalla taimen koetti väsyneenä taistella tulevaa vastaan, mutta turhaan, haavi oli jo kalan alla, josta sen onnellisena nostin!
Reissun saldona oli siis tällä kertaa kolme kaunista taimenta, joista minä tietenkin sain sen pienimmän. Muutenkin reissusta jäi hyvä maku suuhun, joten tapaamme varmasti vielä uudelleen Puikkokosken taimenia.
Ottiperhoja Puikkokoskelle
Sala-Salakka on yksinkertainen salakka-jäljitelmä, jonka uittaminen tapahtuu nopeasti nykien, teräviä nykäyksiä! Taimenet, kirjolohet ja jopa harjukset iskevät tähän perhoon!
Muita hyviä perhoja Puikkokoskella ovat olleet eriväriset Superpupat, solmupupat ja erisävyiset larvat. Ei tietenkään sovi unohtaa niitä jokapaikassa toimivia Supertinseleitä, punapääleechejä, Black Marabou Leechejä, kuulapäisiä perhoja jne.
Aleksi Määttä, Oulu
