Miesjoki

Pieni Oulujärveen laskeva vaelluskalajoki

Kesä

Joki

Perho

Viehe

Harjus

Taimen

Miesjoki laskee Oulujärven itäosaan Mieslahden perukkaan. Joki alittaa sekä Kajaani-Kuusamo tien (valtatie 5) noin kaksi kilometriä Kontiomästä pohjoiseen sekä alajuoksulla vielä Kajaani-Oulu tien (valtatie 22) noin kaksi kilometriä Mieslahdesta itään. 5-tieltä joen latvoille pääsee Puikkokoskelle menevää metsäautotietä sekä edelleen siitä haarautuvia teitä myöten.

Miesjoki on pieni metsäjoki. Joen latvoilla ei ole isoja järviä, vaan joki kerää vetensä useista lähdepuroista. Joki virtaa pysähtymättä koko parinkymmenen kilometrin matkan. Mäntykankaiden ja harjualueen hienojakoisessa maaperässä joki kiemurtelee jatkuvasti ja tuntuu joskus kääntyvän takaisin tulosuuntaansa. Kallioisilla alueilla on myös koskia, joista näyttävin kuohuvaa aivan 5-tien kohdalla. Puikkokosken kämppä on suunnilleen joen puolivälissä. Puikkokosken alapuolella joki virtaa noin 5-10 metriä leveässä uomassa. Se on suosituinta kalastusaluetta. Puikkokosken yläpuolelta löytyy vielä toinen kymmenen kilometriä osin puromaista ja koskipaikoissa matalaa jokea. Yläjuoksun männikkökankailla saa useimmiten retkeillä ja kalastella omassa rauhassaan ja kalasto on luonnonvarainen. Pienen joen paras kalastuskausi ajoittuu useimmiten alkukesään. Kookkaimmat kalat eivät niinkään lymyä matalissa koskissa, vaan mutkaisen joen hiekkapenkkoihin kovertuneissa virroissa.

 

KALASTO JA HOITO

Mieslahteen laskeva Miesjoki kuuluu vanhaltaan Oulujärven taimenjokiin. Joessa on luonnossa lisääntyvä taimenkanta ja varsinkin runsasvetiseen aikaan on mahdollisuus tavoittaa jokeen noussut järvitaimen. Pääosin saaliiksi saadaan noin kilon painoisia taimenia, jotka ovat kuitenkin peräisin osakaskunna joki-istutuksista. Pyyntikokoisten istutukset tehdään joen suosituimmalle alueelle, eli Puikkokosken ja Oulujärven välille. Joessa on myös luonnon harjuskanta ja kappalemääräisesti harjus on joen yleisin saaliskala. Taimenen ja harjuksen pienpoikasia istutetaan myös pitkin jokivartta. Kalastajan vastuulla on vapauttaa kasvamaan kaikki koukkuun tarttuneet poikaset. Parasta on kun irrottaa vaelluskalan poikaset varovasti ja juurikaan niitä vedestä nostamatta.

Luvat

10,00 €/kaksi viikkoa, 20,00 €/ kausi, alle 18 v. 5,00 €/kausi. Kalastuslupa kattaa koko Miesjoen.

LUPIEN MYYNTI:
Kleman-rauta (Paltamo), Neste (Kontiomäki) ja netistä www.kalakortti.com.

Säännöt

KALOJEN ALAMITAT:
Rasvaevällisen taimenen alamitta 60 cm.

Rasvaevättömän istutustaimenen alamitta 50 cm.

Harjuksen alamitta 35 cm.

Kalastus sallittu ainoastaan väkäsettömillä koukuilla ja saaliskiintiö 1 kala/vrk.

Kausi

KALASTUSKAUSI:
Äitiepäivän aattoperjantai klo 18 –1.9.

LISÄTIETOJA:
Markku Jokelainen, puh. 040-7590209, Paltamon II osakaskunta.

PÄIVYTETTY 2024

Taimenen taikaa Miesjoella

Miesjoki

Lue tarina!

Kesäkuun puoliväli oli jo ohitettu, kun minä, isoveljeni Joonas ja vanha tuttu kalakaveri Mika Haataja lähdimme kalastamaan Puikkokoskelle. Puikkokoski sijaitsee n. 25km Kajaanista Ristijärven suuntaan. Vaikka joki onkin hyvin pieni…

Ennätystaimen

Miesjoki

Lue tarina!

Lähdettiin iskän kanssa Miesjoelle kesäkuun puolivälissä.Heiteltiin vähän sinne sun tänne ja sitten kun olimme jo alkamassa lähtemään tärähti keskeltä koskea parempi kala kiinni, kala syöksyili vähän minne sattuu, jouduin väsyttämään…

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni