Kajaaninjoki, joen ala- ja yläosa

Kesä

Joki

Onki

Perho

Viehe

Ahven

Hauki

Kuha

Taimen

ÄMMÄKOSKEN ALAPUOLI

Ämmäkosken voimalaitoksen alapuolella saa kalastaa valtion kalastonhoitomaksulla

Ämmäkosken padon alapuolella on noin 300 metriä pitkä ja 50 metriä leveä virta-alue. Aivan padon alapuolella on rauhoitusalue, mutta pohjoisrannalla on satoja metrejä rannalta kalastettavaa virtaa. Pohjoisranta on helposti liikuttavaa tietä tai puulaituria. Rantaan on myös tehty vedenrajaan johtavia kiviportaita kalastajien heittopaikoiksi. Kaupungin puoleinen eteläranta on erittäin jyrkkää kalliota. Kuitenkin jokea seuraavalta puistotieltä pääsee esimerkiksi tunnelivoimalaitoksen poistoaukon alapuolelle kokeilemaan yhtä joen suosituimmista kalapaikoista. Tästä jyrkkärantaisesta virrasta saadaan hyvin kuhia, ahvenia ja satunnaisesti joen suurimpia taimenia.

KOIVUKOSKEN YLÄPUOLI

Koivukosken voimalaitoksen yläpuolella on noin 2,5 km pitkä jokialue, joka kuuluu Sotkamon kalastusalueen yhteislupa-alueeseen. Tällä alueella kalastetaan myös läänikohtaisella vieheluvalla. Petäisenniskassa on noin puoli kilometriä virtaavaa jokea ja alaossa kohti kaupungin keskustaa tultaessa on leveää suvantoa.

Luvat

Ämmäkosken alapuolen  Tullikallio-Ämmäkoski alueella saa kalastaa valtion kalastonhoitomaksulla.  (Lupa ei kata Linnanvirtaa) https://www.eraluvat.fi/kalastus/kalastonhoitomaksu

Koivukosken yläpuolisen alueen kattava lupa: Sotkamon yhteisviehelupa: 10 €/vrk, 20 €/viikko ja 35 €/kalenterivuosi. (Lupa ei kata Linnanvirtaa)

LUPIEN MYYNTI:
Ämmäkosken alapuolen alue:
https://www.eraluvat.fi/kalastus/kalastonhoitomaksu

Koivukosken yläpuolinen alue:
Ase- ja Optiikkahuolto (Kajaani), Intersport Piipponen (Sotkamo), Katinkulta (Vuokatti). www.kalakortti.com

Säännöt

Ämmäkosken alapuolen alue: saaliskiintiö 3 lohikalaa/ vrk

Kausi

Ämmäkosken alapuolen alue:
Kalastuskausi koko vuosi.  Lisätietoja: Kajaani Info, puh. 08-6155 555.

Koivukosken yläpuolinen alue:
Kalastuskausi koko vuosi Lisätietoja: Sotkamon kalastusalue Jaakko Muurimäki, 0440-284 999

 

Päivitetty 2023

Perhokalastuksen historiaa

Kajaaninjoki, joen ala- ja yläosa

Lue tarina!
Kalalla Kainuussa

Suomessa perhokalastuksen arvellaan alkaneen 1800-luvun alussa. Tällöin englantilaiset liikemiehet ja herrasmieskalastajat alkoivat harjoittaa sitä joillamme, joissa siihen aikaan esiintyi hyvin runsaasti lohta ja taimenta. Kalastuksessa käytettiin perinteisiä englantilaisia lohiperhoja. Oulujoki…

Herman August Renfors

Kajaaninjoki, joen ala- ja yläosa

Lue tarina!
Kalalla Kainuussa

Herman August Renfors (1849 -1928) oli Kajaanissa vaikuttanut monitoimimies, tehdasyrittäjä ja kaupunginvaltuutettu. Renfors saapui Kajaaniin viisivuotiaana leskeksi jääneen äitinsä Anna Gustafva Wahlgrenin ja kolmen sisaruksensa kanssa. Renfors toimi ensin mm. kellosepän…

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni